Äänekosken turvakotihanke etenee

Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry iloitsee Äänekosken turvakotihankkeen edistymisestä. Tilat on valittu ja ne ovat parhaillaan saneerauksen alla. Torikadulla sijaitsevan uuden turvakodin avajaisia vietetään näillä näkymin kesällä 2019.

”Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry:n yli 70 vuotta jatkunut työ vahvistuu uuden turvakodin myötä. Olemme iloisia, että yhä useampi lähisuhteissaan väkivaltaa tai sen uhkaa kokenut pääsee turvaan ja saa apua. Koemme, että yhdistyksen tekemä pitkäjänteinen ja laadukas työ saa näin arvostusta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen myöntäessä palveluntuottaja-päätöksen Äänekosken turvakodille”, yhdistyksen puheenjohtaja Merja Närhi toteaa.

VÄKIVALTA EI OLE YKSITYISASIA

Turvakotitoiminta siirtyi lainmuutoksella vuonna 2015 valtion rahoittamaksi toiminnaksi. Tuolloin myös turvakotiin pääsy helpottui huomattavasti. Suomessa turvakotipaikkoja on saatu hiljalleen lisättyä: tänä vuonna paikkoja on 16 enemmän kuin viime vuonna. Äänekosken turvakoti on ainoa vuonna 2019 aloittava ja kokonaan uusi turvakoti.

”Perhe- ja lähisuhdeväkivalta on yhteiskuntamme häpeäpilkku, josta puhutaan edelleen liian vähän ja jonka kitkemiseksi ei tehdä riittävästi. Väkivallan uhrit tarvitsevat apua. Meille uusi yksikkö on hieno mahdollisuus auttaa keskisuomalaisia, mutta myös muualta Suomesta tulevia avuntarvitsijoita”, Keski-Suomen ensi- ja turvakodin toiminnanjohtaja Susanna Huovinen sanoo.

”Samalla, kun autamme väkivallan uhreja, meidän on sinnikkäästi tehtävä työtä ennaltaehkäisyn, puheeksi ottamisen ja väkivaltaan puuttumisen saralla. Väkivalta ei ole yksityisasia.”

AVULLE RIITTÄÄ TARVETTA

Viime vuonna Suomen turvakodeissa autettiin yhteensä 2274 aikuista ja 2051 lasta. Keski-Suomen ensi- ja turvakodin ry:n turvakoti Jyväskylässä on yksi maan käytetyimpiä turvakoteja. Yhdistyksen järjestämässä ja Veikkauksen tukemassa matalan kynnyksen lähisuhdeväki-valtatyössä naisasiakkaiden määrä on pysynyt viime vuosina suunnilleen samana, mutta lapsiasiakkaiden, miesasiakkaiden ja parityöskentelyjen määrä on kasvanut.

Äänekosken yksikön valmistelut jatkuvat nyt tiiviisti.

”Uuden turvakodin toiminta käynnistetään mahdollisimman pian remontin valmistuttua. Turvakotiin tulee seitsemän perhepaikkaa eli se on samankokoinen kuin Jyväskylässä syksyllä uusissa tiloissa aloittava turvakotimme”, Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry:n kriisi- ja väkivaltatyön palvelupäällikkö Satu Moisio kertoo.