Hae ohjaajaksi Äänekosken turvakotiin

Haemme Äänekosken turvakotiin ohjaajaa 1.6.2021 alkaen tai sopimuksen mukaan. Lähetä hakemuksesi 15.4.2021 klo 15 mennessä!

Ohjaaja työskentelee pääsääntöisesti aamu- ja iltavuoroissa, mutta tarvittaessa on oltava valmius työskennellä myös yövuoroissa. Ohjaaja tekee suunnitelmallista asiakastyötä ja kriisityötä sekä aikuisten että lasten kanssa. Vuorossa oleva työntekijä arvioi uusien asiakkaiden turvakodin tarpeen. Ohjaajat tekevät myös kodinhoidollisia tehtäviä ja hoitavat tarvittaessa lapsia.

Kelpoisuusvaatimuksena ohjaajan tehtävään on sosiaali- tai terveydenhuollon ammattikorkeakoulututkinto (Valtioneuvoston asetus turvakotipalvelujen tuottamiselle asetettavista edellytyksistä 598/2015). Ohjaajan palkkaluokka on G24. Arvostamme työkokemusta lastensuojelun tehtävistä, hyviä vuorovaikutustaitoja, joustavuutta sekä perehtyneisyyttä lähisuhdeväkivallan kriisityöhön.

Toimeen valittavien tulee ennen toimen vahvistamista esittää rikostaustaote (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002). Työntekijöillä tulee olla hygieniapassi. Edellytämme myös tartuntalain 48 pykälän mukaista rokotussuojaa. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika.

Tiedustelut 9.4 ja 12.4 klo 9-15 välillä: vastaava sosiaalityöntekijä Minttu Lämsä p. 050 342 3420.

Hakemus ja cv: sähköpostitse osoitteeseen minttu.lamsa@ksetu.fi 15.4.2021 klo 15.00 mennessä.

Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry tuottaa turvakotipalvelua yhtenä THL:n palveluntuottajana. Turvakoti tarjoaa välitöntä kriisiapua, ympärivuorokautista turvattua asumista sekä akuuttiin tilanteeseen liittyvää psykososiaalista tukea, neuvontaa ja ohjausta lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeville henkilöille ja perheille. Turvakodissa on seitsemän perhepaikkaa.