Hahmo sai pitkään odotetun nimen!

Juhlavuoden kunniaksi oma hahmomme sai nimen, joka on lasten äänestämä ja valitsema. Hän on Mustikka!

Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry juhlii tänä vuonna 75-vuotista taivaltaan. Juhlahumu painottuu koronatilanteen vuoksi kevään aikana sähköisille kanaville, verkkosivuillemme ja sosiaaliseen mediaan. Näissä kanavissa kerromme muun muassa eri yksiköidemme työstä ja nostamme esiin juhlavuoden teemaa, lapsen osallisuutta. Aiheesta kirjoittavat sivuillamme myös vierailevat kirjoittajat.

“Lasten osallisuus näkyi ja kuului tänäänkin. Kun muutimme uuteen toimitaloomme vuonna 2019, meille tehtiin oma hahmo. Sen luoja on keskisuomalainen sarjakuvataiteilija Pete Revonkorpi. Halusimme antaa lapsille mahdollisuuden päättää hahmon nimestä”, toiminnanjohtaja Susanna Huovinen kertoo.

Ensin lapset saivat ehdottaa nimiä. Ehdotuksia tuli toistakymmentä, joista lopulliseen äänestykseen valittiin: Esko, Mustikka, Nappe, Sinikka ja Sulo. Asiakaslapsemme ovat saaneet alkuvuoden ajan äänestää näistä nimistä ja tänään laskimme juhlallisesti äänet. Virallisia valvojia oli niin Jyväskylässä kuin Äänekoskellakin runsaasti paikalla.

“Meidän hahmomme nimi on Mustikka! Kaikki ehdotetut nimet saivat ääniä ja kilpailu oli varsin tasaväkinen. Tämä kertoo siitä, että kaikki nimet olivat hyviä ehdotuksia. Myös vauvat äänestivät, mutta he tekivät valintansa värikkäistä pahvilapuista ja vauvan valitsemassa lapussa oleva nimi sai äänen”, Huovinen sanoo.

Lapsia pitää kuulla ja kuunnella. Heillä on paljon sanottavaa asioista. Heidän mielipiteellään pitää olla merkitystä. Hahmoäänestyksessä lapset olivat innokkaita äänestämään. Äänestystilanne oli monelle tärkeä ja jopa jännittävä – vähän niin kuin aikuistenkin vaalitilanne. Yhdistyksemme osallistui tällä tavoin myös osaltaan lasten demokratiakasvatukseen.

“Olemme ylpeitä, että olemme saaneet hahmollemme hienon nimen. Vielä ylpeämpiä olemme siitä, että nimi on lasten valitsema”, Huovinen iloitsee.