Kaikki valmiina juhlapäivään!

Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry juhlii tänään uuden toimitalonsa avajaisjuhlia. Juhlaamme saapuu myös pääministeri Antti Rinne. Juhlavieraiksi olemme kutsuneet yhteistyökumppaneitamme ja työtämme tukeneita lahjoittajia.

“Olemme hyvin otettuja ja iloisia, että pääministeri on halunnut kiireisen aikataulunsa keskellä varata aikaa myös meille, tärkeälle työllemme ja merkittävälle juhlallemme”, toiminnanjohtaja Susanna Huovinen iloitsee.

Kaikki on valmiina juhlaa varten. Uuden lappuvalaisimen laput ovat täyttyneet lasten ajatuksilla turvallisesta arjesta, yhteistyökumppaneiden taulu on paikoillaan ja seinillemme on ilmaantunut nalle!

Kyseessä on keskisuomalaisen sarjakuvataiteilijan Pete Revonkorven meidän käyttöömme tekevä hahmo, jolle talossamme vierailevat lapset saavat loppusyksyn aikana ehdottaa nimeä. Nalle on jo nyt ilahduttanut pikkuväkeä ja käytäviltä kajahtikin viime viikolla useampaan kertaan: “Hei, tuollakin on nalle!”

Toivotamme kaikki vieraamme lämpimästi tervetulleiksi juhlaamme. Vietetään hieno juhlapäivä historiallisen talohankkeemme kunniaksi.