Kokemusasiantuntija on tulkki ja työpari

Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry on mukana VerKo- eli Vertaistuen ja kokemusasiantuntijuuden paikka lapsi- ja perhepalveluissa -hankkeen toiminnassa.

TIEDOTE 31.3.2021

Lasten, nuorten ja perheiden palveluissa etsitään uusia keinoja hyödyntää kokemusasiantuntijoita palveluiden tuottamisessa ja kehittämisessä. Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on omaa kokemusta esimerkiksi sairastamisesta, kuntoutumisesta, omaisena olemisesta ja/tai palveluiden käyttämisestä. Keski-Suomessa kehittämistyötä kokemustiedon entistä laajempaan hyödyntämiseen on tehty viime vuosina usean sote-organisaation yhteistyönä.

Kokemusasiantuntijat osana perhepalveluiden kenttää

Kokemusasiantuntijatoiminnan yleistyminen kytkeytyy laajempaan muutokseen asiakasroolissa: kun aiemmin asiakas tai potilas nähtiin palveluissa vastaanottajana, nykyisin heidät on alettu mieltää aktiivisina toimijoina ja tiedon tuottajina sekä ammattilaisten rinnalla toimivina yhteistyökumppaneina. Yhtäältä osallistuminen palvelujen kehittämiseen ja tuottamiseen voidaan nähdä asiakkaan oikeutena, toisaalta keinona laadukkaampaan palvelujen tuottamiseen.

“Toivomme, että kokemusasiantuntijat voisivat olla nykyistä laajemmin ammattilaisten työpareina myös sosiaalipalveluissa. Monesti perhepalveluiden sosiaalityö menee ns. perheen sisälle ja tunteet ovat silloin hyvin pinnassa. Voi olla jännittävää vanhemmille, kun ammattilaiset tulevat kotiin, kuuntelevat perhe-elämää ja mahdollisesti puuttuvat siihen, vaikka pyrkivätkin antamaan tukea arkeen ja perheen pyörittämiseen. Kokemusasiantuntijat voivat toimia ammattilaisen työparina tulkkaamassa ja sanoittamassa asioita niin perheelle päin kuin perheeltä ammattilaisille”, hankkeessa mukana olevat keskisuomalaiset kokemusasiantuntijat Maaret Kokkonen ja Annukka Harjula pohtivat.

Kun perheen rinnalla on kokemusasiantuntija, joka on kokenut samanlaisia, vaikeitakin asioita, luottamus voi syntyä nopeammin kuin ainoastaan ammattilaisen kanssa. Useat järjestöt ja kansalaisopistot järjestävät kokemusasiantuntijakoulutuksia. Kokemusasiantuntijalla tarkoitetaankin usein nimenomaan henkilöä, joka on omien kokemuksien käsittelyn lisäksi saanut tehtävään koulutuksen ja saa tehtävästään palkkion.

Keski-Suomen ensi- ja turvakodilla arvostetaan kokemustietoa

Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry:ssä on ollut vertaistoimijoita ja kokemusasiantuntijoita mukana erilaisissa tehtävissä jo pitkään.

“On arvokasta, että ihminen, joka on itse ollut aikoinaan vaikeassa elämäntilanteessa, haluaa olla mukana auttamassa muita samassa tilanteessa olevia, kehittämässä palveluita edelleen tai nostamassa asioita laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun”, toiminnanjohtaja Susanna Huovinen toteaa.

Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry:ssä kokemustoimijat voivat ovat mukana tuomassa esille asiakkaan ääntä erilaisissa työryhmissä, kokemusedustajina ja -kehittäjinä toiminnan arvioinnissa ja kehittämisessä, kokemuspuhujina pitämässä alustuksia ja puheenvuoroja. Konkreettisia esimerkkejä kokemustoimijoiden mukanaolosta on useita. Vastikään toteutetussa ensikotityön ja Baby blues -työn auditoinneissa oli mukana asiakkaita, jotka kertoivat saamastaan avusta ja tuesta omasta näkökulmastaan.

“Arvostamme kokemustoimijoidemme jakamaa tietoa korkealle ja koemme, että heidän osallistumisensa hyödyttää koko yhdistystä, ja on myös heille itselleen tärkeää ja merkityksellistä”, Huovinen painottaa.

Keski-Suomessa kehitetään ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden yhteistyötä

Kokemusasiantuntijuuden aiempaa laajempi hyödyntäminen edellyttää ammattilaisilta ja organisaatioilta käytänteiden ja toimintakulttuurin muutosta. Keskisuomalaiset lapsi- ja perhepalveluorganisaatiot ovat kehittäneet yhdessä kokemusasiantuntijuuteen liittyvää toimintaansa osana Jyväskylän ammattikorkeakoulun VerKo – Vertaistuen ja kokemusasiantuntijuuden paikka lapsi- ja perhepalveluissa -hanketta. Osana hanketta on toteutettu myös haastattelututkimus, jossa tarkastellaan esimerkiksi ammattilaisten ja kokemustoimijoiden välistä yhteistyötä ja tällaisen toiminnan johtamista.

Kokemusasiantuntijatoiminta herättää organisaatioissa ja ammattilaisten keskuudessa paljon mielenkiintoa ja samalla kysymyksiä esimerkiksi vastuuseen ja hyvinvoinnin tukemiseen liittyen. Millaista osaamista kokemusasiantuntijoiden kanssa toimiminen edellyttää ammattilaisilta ja organisaatioilta? Entä kuinka huomioida kokemusasiantuntijan oma hyvinvointi?”, projektipäällikkö, vanhempi tutkija Kaisa Malinen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta kuvailee.

Hanketta toteutetaan vuosina 2019–2021 yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa, ja sitä rahoittaa Työsuojelurahasto.

Haastattelut
Lisätietoja
  • Kaisa Malinen, VerKo-hankkeen projektipäällikkö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, 050 360 2104, kaisa.malinen@jamk.fi
  • Susanna Huovinen, toiminnanjohtaja, Keski-Suomen ensi- ja turvakoti, 040 7691 786, susanna.huovinen@ksetu.fi

KSETU vapaaehtoisdoulatoiminta