Malja Miinalle!

Tiistaina 1.10. vietettiin Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivää. Miinan työtä juhlistettiin luonnollisesti myös Keski-Suomen ensi- ja turvakodissa.

“Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivä on tärkeä päivä. Ensi- ja turvakodissa olemme Miinan perillisiä, sillä jatkamme osaltamme hänen aloittamaansa tärkeää työtä lasten ja perheiden parhaaksi”, toiminnanjohtaja Susanna Huovinen sanoo.

Miina oli kansalaisyhteiskunnan todellinen tukipylväs. Hän omisti koko elämänsä erilaisten järjestöjen työlle ja oli kantava voima muun muassa Palvelijataryhdistyksessä, Helsingin Ensikodissa, Taloustyöntekijäin liitossa ja Ensikotien liitossa. Miina oli myös kansanedustaja ja ensimmäinen nainen ministerinä sekä hoiti lukuisia muitakin luottamustehtäviä – piittaamatta siitä, että kohtasi työssään ennakkoluuloja ja pilkkaakin.

“Juhlistimme Miinaa kohottamalla maljan hänelle ja hänen tekemälleen työlle. Olimme myös kertomassa omasta työstämme Äänekosken Citymarketin aulassa”, Huovinen kertoo.

Sunnuntaina 29.9. Keskisuomalaisessa julkaistiin puheenjohtaja Merja Närhen ja toiminnanjohtaja Susanna Huovisen kirjoitus Miinasta.