Marraskuun teemana vammaiset henkilöt turvakodissa

Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry osallistuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoimaan turvakotien teemakuukauden viettoon. Tämän vuoden marraskuun teemana on vammaisten henkilöiden oikeus saada apua ja turvaa.

“Meille on kunnia-asia olla mukana. Turvakotien työn näkyväksi tekeminen on osa väkivallan puheeksi ottamista ja väkivallan uhrien auttamista. Mitä useampi turvakotien työstä tietää ja toimintaa tuntee, sitä useampi osaa itse hakeutua turvaan apua tarvitessaan tai ohjata jonkun läheisen ottamaan yhteyttä turvakotiin”, yhdistyksen toiminnanjohtaja Susanna Huovinen sanoo.

Tärkeällä asialla

Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry:lla on kaksi turvakotia: toinen Jyväskylässä ja toinen Äänekoskella. Molemmat turvakodit ovat olleet myös korona-aikana kovassa käytössä ja avulle on riittänyt tarvetta. Molemmat turvakodit pystyvät myös palvelemaan esteetöntä kulkua tarvitsevia asiakkaita.

“Tämän vuoden teema on tärkeä. Tutkimustieto osoittaa, että esimerkiksi toimintarajoitteisilla nuorilla on kaksinkertainen todennäköisyys kokea fyysistä väkivaltaa vanhempien tai muiden huoltapitävien aikuisten toimesta. Valitettavasti on myös tietoa siitä, että vammaisten henkilöiden kokemaa väkivaltaa ei aina oteta vakavasti ja he ovat usein palveluissa väliinputoajia”, Jyväskylän turvakodin vastaava sosiaalityöntekijä Tuija Sojakka kertoo.

Apua on aina tarjolla

THL haluaa muistuttaa, että viranomaisilla on tärkeä rooli vammaisten henkilöiden väkivallan kokemisen tunnistamisessa ja puheeksi ottamisessa. Suomi on sitoutunut lukuisiin sopimuksiin, joissa edellytetään toimia suojella jokaisen oikeutta väkivallattomaan elämään.

“Me turvakodeissa haluamme nostaa esiin sen, että vammaiset henkilöt eivät ole yhtenäinen ryhmä ja että vammaisten henkilöiden kohtaamassa väkivallassa voi olla erityisiä piirteitä, jotka tulee huomioida. Myös muiden palvelujärjestelmässämme toimivien ammattilaisten tulee tämä huomata. Vammaisen henkilön kokema väkivalta on usein läheisen tai auttajan tekemää, joten siksi on tärkeää päästä puhumaan asiasta ilman väkivallan tekijän läsnäoloa. Meidän jokaisen tulee rohkaista väkivallan kokijoita puhumaan kokemuksistaan. Apua on tarjolla, yksin ei pidä jäädä”, Äänekosken turvakodin vastaava sosiaalityöntekijä Minttu Lämsä korostaa.

Lisätietoa turvakotien teemakuukaudesta löydät osoitteesta: www.thl.fi

 

 

Marraskuun teemakuukausi: Vamma ei aina näy ulospäin. Turvakoti. Suojaa väkivallalta.