Lämmin kiitos kaikille vapaaehtoisille!

Torstaina 5.12. vietetään kansainvälistä vapaaehtoisten päivää. Päivän kunniaksi kiitämme lämpimästi kaikkia vapaaehtoisiamme, joiden työ on niin asiakkaillemme kuin meille korvaamattoman tärkeää.

“Meilla vapaaehtoisina voivat työskennellä monenlaiset ihmiset. Vapaaehtoisemme tarjoavat auttavia käsiä arkeen esimerkiksi lastenhoitajina, varamummoina tai -vaareina, vertaistukena, leipureina, puutarhureina tai fillarin korjaajina. Jokainen tuo tullessaan oman osaamisensa. Mukaan voi tulla ilman erityisosaamista, sillä me annamme tarvittavan koulutuksen ja perehdytyksen. Tärkeintä on halu auttaa”, toiminnanjohtaja Susanna Huovinen sanoo.

Tule osaksi tarinaamme

Haluatko sinäkin olla mukana kansalaisjärjestömme kehittämisessä? Haluatko antaa aikaasi ja osaamistasi työhömme?

Jäsenmaksumme on 15 euroa vuodessa ja sillä pääset mukaan vaikuttamaan yhdistyksemme työhön ja päätöksentekoon. Lisäksi saat kutsuja jäseniltoihin ja 4 kertaa vuodessa ilmestyvän Ensi- ja turvakotien liiton Enska-lehden. Voit tukea työtämme myös taloudellisesti.

Pienellä tuella on suuri merkitys. Yhdessä voimme tehdä paljon!

Tiesitkö tätä?

  • Jopa 40 % suomalaisista tekee vapaaehtoistyötä. Moni asia ei toimisi ilman vapaaehtoisia.
  • Vapaaehtoistyöhön sijoitettu euro tuottaa itsensä kuusinkertaisena takaisin.
  • Vapaaehtoistyön arvo vuonna 2018 oli 3 miljardia euroa eli 1,5 % Suomen BKT:sta
  • Tätäkin arvokkaampaa on vapaaehtoistoiminnan kautta syntyvä hyvinvointi, oppiminen ja osallisuus.
  • Lähde: Kansalaisareena

viikkohuili-vertaisryhmä yhden vanhemman perheille