OSALLISUUDEN PIENIÄ JA ISOJA ASIOITA 

”Ei kerrota Sakulle, ollaan ihan hiljaa.” Näin alkaa juhlavuotemme kirjoitussarjan uusi tarina, jonka on kirjoittanut lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.

Keski-Suomen ensi- ja turvakoti 75 v / Kirjoitussarja

”Ei kerrota Sakulle, ollaan ihan hiljaa.”

Kohotan sormen huulilleni ja sanon ”shhhhh”. Emman silmät säteilevät ja suu kääntyy hymyyn. Kohotan olkapäitäni ja hymyilen lymyillen, johon Emma vastaa kohottamalla olkapäitä ja hymyillen minulle kulmien alta. Hän kääntyy katsomaan huoneeseen astunutta Sakua ja sitten minua. Sitten hän nauraa ääneen. Meillä – 11 kuukauden ikäisellä Emmalla ja minulla – on yhteinen salaisuus. Minä aion hankkia uuden koiran.

Koronavuoden aikana olen saanut tutustua kahteen uuteen ihmiseen, jotka tulivat maailmaan viime keväänä. Toista olin toivottamassa tervetulleeksi synnytyssairaalan heräämössä. Alle tunnin ikäinen vauva tuijotti minua tiukasti tummilla silmillään, kuin kysyen hieman närkästyneenä, miten hän tänne joutui. Selitin hänelle, että tässä on nyt tällainen maailma. Että täällä pitäisi elää ja olla. Kuukausi sitten vietin hänen kanssaan kaksi yötä ja jouduin vastaamaan samaan tuimaan katseeseen, että tässä on nyt tällainen yö. Että nyt pitäisi nukkua.

Näissä hetkissä olen kokenut vahvaa yhteyttä näihin uusiin ihmisiin. Vaikka meillä ei ole ollut yhteistä puhekieltä, meillä on ollut ilmeiden, eleiden ja vahvan myötätunnon jaettu kieli. Yhteys, jota ei sanoin tarvitse selittää. Olemme olleet samassa juonessa mukana, yhteistä hanketta edistämässä tai vain viettämässä yhteistä aikaa. Itse olen näissä hetkissä kokenut olevani osallinen dialogissa, joka ei sanoja kaipaa. Filosofi Roy Bhaskar onkin dialektiikkaa koskevassa teoksessaan todennut, että vuorovaikutuksessa merkityksellisiä ovat erityisesti sanomatta jääneet asiat.

Lasten osallisuuden edistäminen on ollut intensiivisen tutkimuksen ja kehittämisen kohteena koko 2000-luvun. Virastojen käytävillä virkamiehet miettivät kuumeisesti, miten osallisuutta voidaan edistää päätöksenteossa ja yhteiskunnallisessa toiminnassa. Kansallisessa lapsistrategiassa osallisuus on määritelty mukanaolon ja vaikuttamisen mahdollisuuksina sekä osallisuuden kokemuksena. Tutkijat erottavat usein demokraattisen osallistumisen ja sosiaalisen osallisuuden toisistaan, jolloin ensimmäinen on vaikuttamista, toinen yhteenkuuluvuutta. Itse ajattelen, ettei osallistumista voi olla ilman osallisuutta tai osallisuutta ilman osallistumista.

Määritelmistä riippumatta osallisuuden matka valtionhallinnon käytäviltä lasten arkeen on pitkä. Se mahdollistuu aktiivisten kuntien, järjestöjen ja ammattilaisten avulla. Tähän osallisuuden edistämistyöhön Ensi- ja turvakotien liitto on ikuistanut omaleimaisen osansa. Liitossa esimerkiksi pienten lasten ja vauvojen osallisuutta on edistetty tukemalla vanhempia synnytyksessä ja arjessa sekä ohjaamalla lasta nukkumaan. Itse olen päässyt edistämään molempia.

Parhaimmillaan nämä pienet teot edistävät lapsen kokemusta osallisuudesta – tunnetta siitä, että olemme tekemässä työtä yhteisen tavoitteen eteen. Samalla vauvat tarvitsevat tahon, joka ajaa heidän asiaansa yhteiskunnassa, kunnes he itse siihen pystyvät. Tätä kaikkea, ja paljon muutakin, on Keski-Suomen ensi- ja turvakodit ry:ssä tehty jo 75 vuotta, josta suuret onnittelut ja kiitokset. Sillä juuri tätä osallisuuden edistäminen on: vaikuttamista ja kanssaelämistä niin elämän pienissä kuin isoissakin asioissa.

Elina Pekkarinen
Lapsiasiavaltuutettu