Susanna Huovinen toiminnanjohtajaksi

Keski-Suomen ensi- ja turvakodin uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu kansanedustaja Susanna Huovinen. Nykyinen toiminnanjohtaja Eija Paloheimo siirtyy eläkkeelle kesällä.

– On hienoa, kun saimme tutun ja huippupätevän henkilön uudeksi toiminnanjohtajaksi. Susanna on ollut pitkään mukana yhdistyksemme toiminnassa muun muassa johtokunnan jäsenenä. Hän on ollut myös valtakunnallisen Ensi- ja turvakotien liiton liittohallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja, sanoo Eija Paloheimo.

Susanna Huovinen on ollut kansanedustajana 19 vuotta. Lisäksi hän on toiminut peruspalveluministerinä ja liikenne- ja viestintäministerinä. Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden maisteri.

Susanna Huovinen kirjoittaa siirtymisestään uuteen tehtävään blogissaan otsikolla Pitkän ja perusteellisen pohdinnan päätös.

– Olen todella iloinen saamastani luottamuksesta ja äärettömän innoissani uusista työtehtävistäni. Haluan antaa tähän työhön kaiken vuosien varrella keräämäni osaamisen. Edessä on toki myös paljon uuden opettelua, mutta olen vakuuttunut, että Keski-Suomen ensi- ja turvakodin sekä valtakunnallisen liiton ammattitaitoinen henkilöstö on tarpeen tullen valmiina auttamaan.