Taksvärkki tuotti meille huikean summan

Jyväskylän Lehtisaaren koulun oppilaskunnan hallitus valitsi meidät lukuvuoden 2018-2019 taksvärkkikohteeksi. Keräys tuotti huikeat 3495,40 euroa!

Ohjaaja Anne Backman Keski-Suomen ensi- ja turvakodista kävi tapaamassa koululaisia, kertomassa yhdistyksen toiminnasta ja kiittämässä merkittävästä lahjoituksesta. “Hankimme lahjoituksella uuteen taloomme muun muassa uusia leluja, pelejä, askartelutarvikkeita ja kirjoja”, Anne kertoo.

Lehtisaaren koulun oppilaat pohtivat lahjoituskohteen valintaa ja merkitystä näin:

“Ensi- ja turvakoti on tärkeä lahjoituskohde, koska se voi olla ainoa turva lapsille ja nuorille, joilla on vaikeuksia omassa kodissaan.”

“Jos nuorena joutuu kokemaan esimerkiksi väkivaltaa eikä siihen saa apua/turvaa, se vaikuttaa koko elämään.”

“Myös pienimmät lapset saavat turvaa ja myös monipuolista hoitoa.”

“On tärkeää, että lapset saavat turvaa, jos omassa kodissa sitä ei ole.”

“Ensi- ja turvakoti palvelee joka vuorokausi 24 tuntia.”

“Kohde on tärkeä, sillä se tukee ihmisiä.”

“Kaikkien on huomioitava apua tarvitsevat ihmiset. Meidän tukemme on tällä kertaa rahallinen. Ensi- ja turvakoti voi lahjoituksen avulla auttaa apua tarvitsevia.”

“Että lapset saisivat leluja.”

Keski-Suomen ensi- ja turvakoti kiittää ja kumartaa. Kerrassaan upeaa!