Yhdenvertaisuus kuuluu kaikille!

Pride-viikko näkyy ja kuuluu ympäri Suomea. On hyvä, että yhdenvertaisuudesta ja jokaisen ihmisen oikeudesta turvalliseen arkeen omana itsenään puhutaan tällä viikolla paljon. Kenenkään ei pidä joutua syrjityksi seksuaalisen suuntautumisensa takia.

Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry on julistautunut syrjimättömäksi alueeksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikissa palveluissa ja toiminnoissa meille on tärkeää, että jokainen saa olla avoimesti oma itsensä. Yhdistyksen arvoihin kuuluvat turvallisuus, luotettavuus, kunnioittaminen ja asiakkaiden osallisuus.

Meillä jokainen tulee kohdatuksi arvostettuna ihmisenä.

Tämän vuoden Helsinki Pride -tapahtuman teemana on Kohtaamisia. Kahden vaikean koronavuoden jälkeen teema osuu oikeaan. Ilman kohtaamisia ja avointa keskustelua ei voi syntyä toisen ymmärtämistä ja arvostamista. Helsinki Pride haluaa myös mahdollistaa ihmisille omien ennakkoluulojen kohtaamisen mahdollisuuden. Tämä on tärkeä viesti, sillä usein vieras ja tuntematon ovat meille pelottavaa ja outoa.

Osallistumme kohtaamisiin jalkautumalla Jyväskylässä syyskuussa olevaan Pride-tapahtumaan ja vetoamme vahvasti kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuden, osallisuuden ja turvallisuuden takaamiseksi.

#helsinkipride #helsinkipride2022 #helsinkiprideyhteisö #ylpeysmuuttaamaailmaa #changingtheworldwithpride #togetherwithpride #pride

Vuoden 2022 Helsinki Pride -tapahtuman teemana on Kohtaamisia. Pride-viikkoa juhlitaan 27.6.-3.7.2022.