Tänään vietetään Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen juhlapäivää! Tule mukaan juhlimaan kanssamme: vedä lippu salkoon, liputa somessa ja tue järjestöjen työtä liittymällä jäseneksi tai vapaaehtoiseksi.
Miina Sillanpää oli määrätietoinen, rohkea ja edistyksellinen nainen. Hän oli maamme ensimmäinen nainen ministerin tehtävässä, ja hänen valtava panoksensa näkyy tänäkin päivänä monen kansalaisjärjestön työssä.
Me täällä Keski-Suomen ensi- ja turvakodilla koemme olevamme Miinan perillisiä ja omalta osaltamme hänen työnsä jatkajia. Jokaisessa yksikössämme juhlitaan tänään Miinan päivää kakkukahveilla ja asiakkaille kerromme, kuka Miina oli ja mitä hän teki.
Miinan aloittama urakka ei ole vielä ohi
Miina uskalsi puhua jo 1900-luvun alkuvuosina yksinäisten naisten ja heidän lastensa puolesta. Koska hän uskalsi puhua vaikeasta ja herkästä asiasta, hän kohtasi myös paljon halveksuntaa ja irvailua – nykyisin sanottaisiin vihapuhetta.
Maailma ja Suomi on muuttunut Miinan ja monien hänen kaltaistensa työn ansiosta. Yksin lasta odottava, erilaisia ongelmia ja haasteita mukanaan kantava ihminen saa tänä päivänä apua helpommin. Silti Miinan aloittama urakka ei ole ohi, sillä vanhojen haasteiden rinnalle nousee uusia, joihin myös on tartuttava tomerasti ja pelkäämättä.
Jokainen on turvassa
Me haluamme jatkaa Miinan työtä: tukea ja auttaa vaikeassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, lapsia ja perheitä. Liittomme tavoite ja johtolause on: Jokainen on turvassa. Tätä tavoitetta kohti täytyy sinnikkäästi pyrkiä.
Jokainen meistä voi tehdä paljon. Aina voimme kysyä: Onko kaikki hyvin? Tarvitsetko apua? Voinko auttaa?
Olet tervetullut!
Oman tukensa voi osoittaa myös liittymällä sellaisen järjestön jäseneksi, jonka työtä haluaa olla tukemassa. Suuri osa järjestöistä voi ottaa vastaan myös lahjoituksia, osa tarvitsee vapaaehtoisia. Lähde mukaan kansalaisjärjestöjen kiehtovaan maailmaan ja tue samalla apua tarvitsevia ihmisiä.
Toivotan kaikille oikein hyvää Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivää!
Jokainen lapsi on pelastettava elämälle – Miina Sillanpää
Susanna Huovinen
toiminnanjohtaja, kansalaisjärjestöaktiivi
Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry