Hae ohjaajaksi Äänekosken turvakotiin tekemään kriisi- ja väkivaltatyötä

Haemme vakituista ohjaajaa Äänekosken turvakotiin 1.9. alkaen tai sopimuksen mukaan. Laitathan hakemuksesi tulemaan viimeistään 23.8.22 mennessä!

Tarjoamme monipuolisen ja mielenkiintoisen työn voittoa tavoittelemattomassa yhdistyksessä. Meillä pääset tekemään asiakas- ja kehittämistyötä ammattitaitoisessa työyhteisössä. Kohtaat työssäsi lähisuhdeväkivaltaa kokeneita lapsia ja aikuisia.

Pääset osaksi hyvää työyhteisöä, johon kuuluu kuusi ohjaajaa, vastaava ohjaaja, kaksi yövalvojaa ja vastaava sosiaalityöntekijä. Meillä et jää asiakastyön asioiden kanssa yksin, vaan pääset pohtimaan niitä sekä työn arjessa että viikoittaisissa henkilöstöpalavereissa. Pääset kanssamme myös ryhmätyönohjaukseen. Palkkaa maksamme yksityisen sosiaalialan työehtosopimuksen palkkaluokan G25 mukaisesti. Osaamistasi tuemme koulutuksilla sekä työhyvinvointiasi liikunta- ja kulttuuriseteleillä.

Ohjaajana työskentelet pääsääntöisesti aamu- ja iltavuoroissa, mutta tarvittaessa sinulla on valmius työskennellä myös yövuoroissa. Turvakodin ohjaajana teet suunnitelmallista asiakastyötä ja kriisityötä sekä aikuisten että lasten kanssa. Työvuorossa oleva työntekijä arvioi uusien asiakkaiden turvakodin tarpeen. Ohjaajana teet myös kodinhoidollisia tehtäviä ja hoidat tarvittaessa lapsia.

Sinulta edellytämme sosiaali- tai terveydenhuollon ammattikorkeakoulututkintoa (valtioneuvoston asetus turvakotipalvelujen tuottamiselle asetettavista edellytyksistä 598/2015) sekä rikostaustaotetta (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002), tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa ja hygieniapassia. Huomioimme haussa myös loppuvaiheen sote-alan AMK-opiskelijat.

Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika. Arvostamme työkokemusta lastensuojelun tehtävistä, hyviä vuorovaikutustaitoja, joustavuutta sekä perehtyneisyyttä lähisuhdeväkivallan kriisityöhön.

Joko kiinnostuit? Kysythän lisää tai laitathan hakemuksesi tulemaan 23.8.22 mennessä!

  • Hakemus ja cv sähköpostitse osoitteeseen minttu.lamsa@ksetu.fi
  • Hakijoita voidaan haastatella jo hakuaikana
  • Lisätietoja ma-to klo 9-15 välillä: vastaava sosiaalityöntekijä Minttu Lämsä, p. 050 342 3420, minttu.lamsa@ksetu.fiKeski-Suomen ensi- ja turvakoti ry tuottaa turvakotipalvelua yhtenä THL:n palveluntuottajana.

Turvakoti tarjoaa välitöntä kriisiapua, ympärivuorokautista turvattua asumista sekä akuuttiin tilanteeseen liittyvää psykososiaalista tukea, neuvontaa ja ohjausta lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeville henkilöille ja perheille. Äänekosken turvakodissa on seitsemän perhepaikkaa.