Keski-Suomen ensi- ja turvakodin uudet kokemustoimijat ovat oman elämänsä lähisuhdeväkivallan kokijoita. Kokemustoimijoina he haluavat puhua kokemuksistaan, jakaa tietoa ja lisätä ymmärrystä. Tässä jutussa kaksi heistä kertoo oman tarinansa.
Kokemustoimijakoulutukseen voivat hakea henkilöt, jotka ovat olleet Keski-Suomen ensi- ja turvakodin palveluiden piirissä ja kokevat olevansa valmiita kertomaan omista kokemuksistaan muille. Kokemustoimijat eivät ole vertaistukijoita, vaan lisäävät ymmärrystä ja tietoa esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, opiskelijoille ja suurelle yleisölle.
He voivat toimia erilaisissa tehtävissä kokemuspuhujina, olla mukana eri työmuotojen kehittämisessä ja suunnittelussa vai vaikka työparina työntekijän kanssa. Keväällä toteutettu koulutus antoi tarvittavat eväät kokemustoimijana toimimiseen, esiintymiseen sekä oman tarinan rakentamiseen ja sen kertomiseen.
Keski-Suomen ensi- ja turvakodin oma kokemustoimijakoulutus alkoi vuonna 2023. Kaikki koulutuksesta vastaavat kouluttajat ovat suorittaneet kokemustoimijoiden kouluttajakoulutuksen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen – Lue Mallan tarina
Mallan tarina – jatkuvasta pelosta kohti uutta elämää
Mallan nimi on jutussa muutettu elämäntilanteen takia turvallisuussyistä. Hänen tarinansa alkoi kauan sitten, mutta vasta kokemustoimijakoulutuksessa hän alkoi ymmärtää, että jokainen parisuhteessa eletty vuosi oli liikaa. Yksi ratkaisevista tekijöistä muutokseen oli Minun oikeuteni -lomake, jonka hän sai käsiinsä.
”Vedin parisuhteessa masennus- ja ahdistuslääkkeitä ja vaikka mitä, mutta aina vain ahdisti. Vuosien aikana olen myös käyttänyt paljon erilaisia palveluja ja kohdannut monia ammattilaisia ennen kuin aloin ymmärtää, mistä on kyse. Vähitellen vyyhti alkoi avautua, asioille löytyä sanoja ja lopulta riuhtaisin itseni irti.
Olen kokenut parisuhteessa muun muassa taloudellista, henkistä ja seksuaalista väkivaltaa, mikä oli pahinta sekä vainoamista, seuraamista, videovalvontaa ja paikantamista. Ero ei ole lopettanut kiusaamista, vaan se jatkuu eri muodoissa edelleen.
Koulutus oli ihan huikea kokemus. Edelleen rämmin upottavassa suossa rahattomana, mutta enää ei tarvitse olla hiljaa. Parasta on ollut sellaisesta muotista ulos tuleminen, johon yritin itseäni vuosia survoa, vaikka en koskaan siihen mahtunut.
Sellaiset jäljet väkivalta jätti, että on vaikea luottaa kehenkään mieheen. On vaikea kuvitella, että olisin vielä joskus ´jonkun oma´. Seuraavaksi haluaisin käydä sellaisen koulutuksen, jossa puhuttaisiin turvallisesta parisuhteesta sekä terveellisestä ja turvallisesta vauva-ajasta. Näistä en omien kokemusteni perusteella tiedä mitään.
Kun kerroin ensimmäisen kerran oman tarinani asiantuntijoille, se oli valtavan voimaannuttavaa. On tärkeää puhua siitä, että lähisuhdeväkivaltaan liittyy paljon pelkoa ja häpeää. Itse olen pelännyt vuosia henkeni edestä, mutta enää en pelkää – eikä enää tarvitse hävetä. Haluan puhua, jotta oman lapseni tai kenenkään naisen ei tarvitse kokea tällaista. Nyt menen elämässä eteenpäin oma turvallisuus edellä.”
Juttu jatkuu kuvan jälkeen – Lue Erikan tarina
Erikan tarina – väkivallasta on uskallettava puhua
Erika Hast esiintyy jutussa omalla nimellään. Hänenkin taustaltaan löytyy pitkä parisuhde, jonka aikana hän joutui kokemaan ”hyvin kekseliästä väkivaltaa”: niin henkistä, fyysistä, taloudellista kuin seksuaalista sekä alistamista ja kontrollointia.
”Seksuaalinen väkivalta oli niin julmaa, että sen jälkiä korjataan loppuikä. Elämä väkivaltaisessa suhteessa on hallitsematonta pyörremyrskyä, jota tekijä hallitsee. Kumppanille riitti väkivallan syyksi vaikka se, että vastasin liian hitaasti tai liian nopeasti tai olin vain väärin. Tällaisessa suhteessa korostuu vahva omistussuhde – minuakin kutsuttiin investoinniksi tai sijoitukseksi.
Meni pitkään ymmärtää, ettei tällainen ole normaalia. Sain turvakodista apua sekä sanat ja käsitteet, mitä on tapahtunut. Irti pääseminen on kuitenkin ollut vaikeaa ja kontrollointi jatkuu. Väkivalta ei lopu erotessa, se vain muuttaa muotoaan. Viranomaistahot ovat tulleet monipuolisesti tutuiksi suhteen päättymisen jälkeen.
Väkivalta on hurjaa, kauheaa ja epäreilua eikä kenenkään pitäisi joutua vastaaviin tilanteisiin. On vaikeaa ymmärtää, että näitä asioita tapahtuu kodeissa, joiden pitäisi olla turvapaikkoja. Kun väkivalta on arkea, sille ei voi kotona tehdä mitään. Toivon, että saisin kokemustoimijana esimerkiksi viranomaiset havahtumaan asian äärelle, jotta joku huomaisi, että tuo ihminen elää väkivallan keskellä ja kuolemanpelon kanssa.
Varsin vähän puhutaan siitä, miten väkivalta vaikuttaa psykofyysisesti. Jätetyistä jäljistä huolimatta voin nyt hyvin, saan tehdä mielekästä työtä ihanien ihmisten kanssa ja elämässä on paljon ilonaiheita. Paljon on terapiaa takana. Nyt alkaa tuntua siltä, että kerron omaa tarinaani. Pelko ei ole enää vallitseva tunne. Pahinta, mitä voin väkivaltaa minulle tehneelle henkilölle tehdä, on se, että olen onnellinen ja jatkan elämääni.
Haluan myös sanoa, ettei ole yhtä stereotyyppiä väkivallan tekijälle tai kohteelle. Koska väkivaltaa on niin paljon, on hyvin todennäköistä, että moni tuntee jonkun, joka kohtaa kotona väkivaltaa. Siitä on uskallettava puhua. Toivon, ettei keneltäkään löytyisi ymmärrystä väkivallan tekijää kohtaan.”