Keski-Suomen ensi- ja turvakodin ovella käy iloinen pulina, kun alle kolmevuotiaiden lasten yhden vanhemman perheille suunnattu vertaistukiryhmä kokoontuu. Tulijoita on vastassa pitkänlinjan vapaaehtoiset Aila Kruus ja Tarja Ratalaakso. On Viikkohuilin aika.
Joka toinen maanantai kokoontuva ryhmä on osa vertaistukitoimintaa, jolla tuetaan yksinhuoltajavanhempien jaksamista arjessa. Jo vuosia jatkuneelle työlle riittää kysyntää. Siitä on myös kasvanut osallistujille tärkeä osa elämää – niin vanhemmille, lapsille kuin vapaaehtoisille.
”Työstä tulee hyvä mieli”
Vapaaehtoisena ryhmässä toimivalla Ailalla on pitkä kokemus hallitustyöstä Keski-Suomen ensi- ja turvakodissa. Vaikka hallitustehtävät ovat jääneet, vapaaehtoisuus jatkuu.
”Halusin aikanaan ryhtyä vapaaehtoismummoksi, mikä onkin täyttänyt kaikki toiveeni. Vapaaehtoisuus on tärkeää, arvokasta, palkitsevaa ja voimaannuttavaa. Tästä jos mistä tulee hyvä mieli”, Aila sanoo.
Viikkohuilissa vapaaehtoiset huolehtivat lapsista sillä aikaa, kun vanhemmat saavat hetken omaa aikaa tehdessään ohjaajan kanssa omia juttujaan. Kahden tunnin tapaaminen päättyy aina yhteiseen lounashetkeen.
”Touhuamme lasten kanssa, leikimme ja laulamme tai valvomme aamupäiväunia. Lasten ehdoilla mennään. Jos tulee vanhempaa kesken kaiken ikävä, sitten mennään vanhemman luo”, Aila kuvailee.
”On ilo tehdä jotain hyvää”
Pitkäaikaiset vapaaehtoiset ovat nähneet vuosien varrella monia yhden vanhemman perheitä – samalla, kun vauvat ovat varttuneet taaperoiksi. Tarvetta työlle on, sillä kaikilla vanhemmilla ei välttämättä ole paikkakunnalla omia verkostoja. Viikkohuili saattaa olla vanhemman ainut vapaahetki.
”Ryhmässä vanhemmat pääsevät juttelemaan muiden aikuisten kanssa, vaihtamaan arjen kokemuksia ja ystävystymäänkin”, Tarja kertoo. Hän lähti mukaan toimintaan jäätyään eläkkeelle ja halutessaan tehdä jotakin merkityksellistä.
”On mukavaa puuhata lasten kanssa sekä seurata heidän kasvuaan ja kehitystään. On ilo tehdä vapaaehtoisena jotain hyvää. Kyllä siinä omat selkäkivutkin unohtuvat, kun lapsi tullessaan innokkaasti tervehtii Tarja, Tarja, Tarja.”
Asiakkailta saatu palaute, lämpimät katseet ja iloiset hymyt ovat parasta palkkaa. ”Onhan se mukavaa, kun vanhemmat lähtiessä kiittävät ja lapset vilkuttavat. Nähdään taas!”, Aila ja Tarja sanovat hymyillen.
