Hyppää sisältöön

Annetaan vauvojen olla luovia!

Vauvan päivää vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina. Vauvan päivällä halutaan tuoda tietoisuuteen vauva-ajan merkityksellisyyttä, kiinnittää huomiota vauvan ja vauvaperheiden tarpeisiin sekä olla osaltaan luomassa vauvaystävällistä yhteiskuntaa.

Tänään vietetään järjestyksessään kymmenettä Vauvan päivää ja juhlavuoden teemana on Vauvat ja taide. Aamupäivällä olimme järjestämässä Vauvan päivän tapahtumaa Sepän Kipinässä yhteistyössä Jyväskylän seurakunnan, Keski-Suomen hyvinvointialueen Jyväskylän perhekeskuksen ja Varhaisen tuen perhepalveluiden sekä MLL Järvi-Suomen piirin kanssa. Ohjelmassa oli muskari, maalausta, yhteinen lounashetki sekä lapsiperhetoimijoiden toiminnan esittelyä. Tapahtumassa oli yhteisöllinen tunnelma ja osallistujia noin 140.


Taidetta vauvan kanssa

Taidekokemukset tukevat vauvan kehitystä monella eri tasolla. Vauvat nauttivat siitä, että he saavat erilaisia aistikokemuksia, ne rikastuttavat vauvan kokemusmaailmaa. Taide mahdollistaa vauvalle tutkimisen ja kokemisen moniaistisesti. Laulujen ja lorujen avulla voidaan luoda arkeen ennakoitavuutta ja helpottaa siirtymätilanteita, samalla tukien vauvan kielenkehitystä. Vauvat nauttivat toistosta, tämä toteutuu erilaisissa lauluissa ja loruissa. Erilaiset taidemuodot tarjoavat myös fyysistä läheisyyttä sekä erilaisia liikeratoja, mikä auttaa vauvaa hahmottamaan omaa kehoaan. Vauva ja vanhempi voivat taiteen äärellä yhdessä aistia ja ihmetellä, keskittyä ja nauttia hetkestä sekä jakaa yhteisiä kokemuksia, näin tuoden vuorovaikutukseen leikkisyyttä ja iloa.

Taidetta hyödynnetään erilaisissa ohjatuissa tuokioissa, kuten vauvateatterissa tai -konsertissa, vauvojen värikylvyssä, vauvatanssissa tai muskarissa. Aina vauvan kanssa ei kuitenkaan jaksa poistua kodin ulkopuolelle tai osallistua aikataulutettuun tekemiseen. Myös tavalliseen vauvaperhearkeen voi tuoda taidekokemuksia ja niiden äärelle pysähtymisellä saada arkeen mielekkyyttä ja vaihtelua.

Kotona voi kokeilla esimerkiksi:
*maalata ruokasoseilla, marjoilla, kasveilla tai sormiväreillä
*laittaa lempimusiikkia soimaan ja tanssia sen tahtiin
*laulaa tuttuja lauluja tai keksiä omia lauluja
*soittaa erilaisilla rytmisoittimilla tai vaikka ämpärillä ja kauhalla
*tehdä soittimia erilaisia purkeista, minne voi laittaa sisälle kuivaa riisiä, herneitä tms.
*esittää pehmoleluilla nalleteatteria
*lorutella vauvan kanssa
*lukea vauvalle kirjaa
*kokeilla satuhierontaa
*tutkia erilaisia pintoja ja materiaaleja moniaistisesti

Annetaan vauvojen tutkia ja olla luovia, näin itsekin saamme elämäämme iloa ja uusia kokemuksia!