Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry purkaa poikkeustilan tuomia rajoituksia varovaisesti ja viranomaisten ohjeita noudattaen. Osa tartuntatautitilanteen takia etänä toteutetuista palveluista palautuu nyt konkreettisiksi kohtaamisiksi.
”Moni rajoitus säilyy edelleen asiakkaiden ja työntekijöiden suojaamiseksi. Palautamme toimintaa kuitenkin nyt osittain kohti normaalimpaa tilannetta. Aloitamme niistä ryhmistä, joiden arvioimme tarvitsevan eniten aitoja kohtaamisia”, toiminnanjohtaja Susanna Huovinen sanoo.
Työskentelyä vaativissa olosuhteissa
”Yhdistyksessä on kyetty poikkeusoloista huolimatta auttamaan apua ja tukea tarvitsevia aikuisia, lapsia ja perheitä. Toimintaa on mukautettu, monenlaista apua on tarjottu chateissa ja puhelimitse. Lisäksi on aloitettu nopealla aikataululla suojatulla videoyhteydellä toimiva asiakastyö, kun kasvokkain tehtävää työtä on ollut pakko rajoittaa”, Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry:n puheenjohtaja Merja Närhi kertoo.
”Ensikodissa, turvakodeissa sekä tapaamispaikassa toiminta on jatkunut poikkeusoloista huolimatta normaalisti vaikka koronavirus onkin tuonut toimintaan tarkempaa siivousta, hygieniaa ja turvavälien noudattamista. Henkilöstömme on jaksanut hienosti hoitaa vaativat työtehtävät ja samalla huomioida jatkuvasti muuttuvat ohjeistukset koronaviruksen torjumiseksi ja terveyden suojelemiseksi”, Närhi jatkaa.
Turvakodit ovat aina avoinna 24/7
Ensikoti, Jyväskylän ja Äänekosken turvakodit sekä tapaamispaikka ovat jatkaneet toimintaa normaaliin tapaan poikkeusolojen aikanakin. Työntekijät ovat neuvoneet asiakkaita viruksen torjuntaohjeiden noudattamisessa, siivousta on tehostettu ja turvavälejä noudatettu. Tapaamispaikkaan ei ole otettu oireisia asiakkaita, ja laitoksissa oireisten asiakkaiden kanssa on noudatettu erikseen laadittuja toimintaohjeita.
Vaikka koronavirus on aiheuttanut monenlaista huolta asiakkaiden keskuudessa, tilanne on koko ajan ollut rauhallinen. Laitoksissa jatkuu yleinen vierailukielto ja vierailut sallitaan vain erityisen painavasta syystä tarkasti harkiten.
”On tärkeää, että ihmiset tietävät turvakotien olevan auki ja auttavan kaikkia väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneita. Vaikka turvakodeissamme asiakkaita on pääosin ollut normaaliin tapaan, valtakunnallisesti turvakotien asiakasmäärä on vähentynyt. Syitä voi olla monia, mutta valitettavasti kyse voi olla siitäkin, että kaikki väkivaltaa kokeneet eivät pääse lähtemään turvakotiin, vaikka tarve olisi olemassa”, Huovinen korostaa.
”Haluamme muistuttaa, että Jyväskylän ja Äänekosken turvakodit ovat avoinna 24/7. Palvelu on asiakkaalle maksutonta. Turvakotiin voi tulla mihin vuorokauden aikaan tahansa ja turvakotiin voi myös soittaa saadakseen neuvoja omaan tilanteeseensa. Yksin ei pidä jäädä, apua on aina tarjolla.”
Rajoitusten hallittua purkua ja uusia palveluja
Suurin osa rajoitustoimista on kohdistunut avopalveluiden toimintaan. Kaikki ryhmätoiminnat jouduttiin perumaan sekä yksilötapaamisia ja kotikäyntejä rajoittamaan. Avopalvelu Ainossa jatkettiin pienten lasten päihdekuntoutuvien vanhempien kotikäyntejä perustelluista syistä. Tälle työlle on edelleenkin suuri tarve.
Nyt avopalveluiden lähisuhdeväkivaltatyössä palataan oikeisiin kohtaamisiin lasten ja heidän vanhempiensa kanssa työskentelyssä. Käynnistämme jälleen myös matalan kynnyksen kotikäynnit vauvaperheiden kanssa. Yhden vanhemman perheille tarjotaan jatkossa tukea etäyhteyksien lisäksi leikkipuistoissa tapahtuvana pienryhmätoimintana.
Koronan takia on kehitetty uudenlaisia tapoja auttaa, kuten tietoturvallinen videoyhteys työntekijän ja asiakkaan välillä. Olemme myös osallistuneet yhdessä Ensi- ja turvakotien liiton sekä muiden järjestöjen kanssa Jokaiselle lapselle lounas- kampanjaan. Kauttamme on jaettu 157 ruokakassia yhdistyksemme apua tarvitseville asiakasperheille.
Lisäksi luvassa on etätapaamisia pikkulasten vanhemmille uniteemalla (20.5. klo 12-13.30 ja 26.5. klo 17-18.30). Myös vauvaa odottavat perheet tapaavat etänä vapaaehtoisdoulien ja -koordinaattorin kanssa (19.5. klo 18-19). Lisätietoja verkkosivuiltamme ja facebook- sivuiltamme.
Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry ei edelleenkään järjestä ryhmätoimintoja. Toimitiloissamme Liitukujalla kokoonnutaan turvaetäisyyksin ja tarkoilla hygieniaohjeilla vain maksimissaan 5-6 henkilön tapaamisiin. Apua ja tukea on silti tarjolla monenlaisiin haasteisiin ja vaikeisiin elämäntilanteisiin. Ota rohkeasti yhteyttä.
LISÄTIETOJA
Susanna Huovinen
toiminnanjohtaja
puh. 040 769 1786