Tänään vietetään kansainvälistä Vapaaehtoisten päivää. Vuosittain järjestettävän päivän kunniaksi Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry haluaa kiittää lämpimästi omia vapaaehtoisiaan heidän tärkeästä työstään.
“Meille vapaaehtoisten osallistuminen on toimintamme kannalta elintärkeää. Koska kaikilla ei ole omia tukiverkostoja, vapaaehtoistemme työ mahdollistaa esimerkiksi ryhmissä ja aikuisten yksilötapaamisissa lastenhoidon sillä aikaa, kun aikuiset käyvät yhteisiä asioita läpi. Ensikodissa vapaaehtoiset auttavat vauvanhoidossa ja ovat muutenkin asiakkaiden tukena ja apuna. Turvakotiasiakkaille myös lemmikinhoitajavapaaehtoiset ovat hyvin tärkeitä, sillä jos lemmikille ei löydy hoitajaa, kynnys turvakotiin tulolle voi olla liian korkea”, toiminnanjohtaja Susanna Huovinen kertoo.
Kiitos kaikille vapaaehtoisille
Huovisen mukaan vapaaehtoisten roolia ei voi kylliksi korostaa. Keski-Suomen ensi- ja turvakodin apuna on tälläkin hetkellä 65 lastenhoidossa mukana olevaa vapaaehtoista ja 35 koulutettua vapaaehtoisdoulaa. Tänä vuonna yhdistys on saanut mukaan 49 uutta vapaaehtoista.
“Ei ole liioiteltua sanoa, ettemme selviäisi ilman vapaaehtoisiamme. Haluan koko yhdistyksen väen puolesta kiittää jokaista vapaaehtoista, joka antaa omaa aikaansa ja osaamistaan meidän yhdistyksemme asiakkaiden auttamiseksi. Työnne on hyvin tärkeää. Olemme laittaneet kaikille vapaaehtoisillemme pienen kiitoksen postitse, ja kunhan koronaepidemia saadaan kuriin, järjestämme vapaaehtoisille myös oman tilaisuuden Liitukujalla Jyväskylässä”, Huovinen lupaa.
Asiakaspalaute kertoo puolestaan
Keski-Suomen ensi- ja turvakoti on kysynyt asiakkailtaan ja työntekijöiltään ajatuksia vapaaehtoisten työn merkityksestä. “Kommenttit kertovat, miten tärkeää vapaaehtoisten työ on. Myös moni vapaaehtoinen kokee saavansa todella paljon osallistumisestaan. Toiminnassamme on tärkeää, että jokainen vapaaehtoistehtävä etsitään vapaaehtoisen omien toiveiden kautta”, Huovinen toteaa.
Tässä esimerkkejä palautteista:
- ”Ilman vapaaehtoisten panosta, emme pystyisi tarjoamaan yksinhuoltajavanhemmille pientä hengähdyshetkeä ryhmien aikana ja mahdollisuutta rauhassa keskustella muiden aikuisten kanssa.”
- ”Perheiltä tulee pelkkää hyvää palautetta vapaaehtoisten mukana olosta. On ihanaa seurata, miten vapaaehtoisista on tullut lapsille tuttuja aikuisia. Lapset kysyvät jo vapaaehtoisia nimeltä ja odottavat näkevänsä tutun vapaaehtoisen tullessaan tapaamisiin.”
- ”Todella tärkeää ja merkityksellistä, että vapaaehtoiset ovat mukana meidän arjessa. Lämmin kiitos ihan jokaiselle.”
- “Teidän vapaaehtoisen apu oli todella suuri, en voi koskaan tarpeeksi kiittää. Kun on kova huoli lemmikistä, on hyvä asia, kun tietää lemmikin olevan hyvässä hoidossa.”