Tule tekemään kanssamme kriisi- ja väkivaltatyötä Jyväskylän turvakotiin. Lue lisää ja lähetä hakemus viimeistään 7.1.2022 klo 15 mennessä.
Tarjoamme monipuolisen ja mielenkiintoisen työn voittoa tavoittelemattomassa yhdistyksessä. Pääset arvioimaan asiakkaiden turvakotipalvelun tarvetta, antamaan kriisiapua sekä tekemään suunnitelmallista omaohjaajatyöskentelyä kaikenikäisten asiakkaiden kanssa. Lisäksi ohjaajat vastaavat vuorossa turvakodin arjen sujuvuudesta ja yhteisöllisyydestä esimerkiksi kodinhoidollisten tehtävien ja ryhmätoimintojen kautta. Työvuorolistoille voi ilmestyä myös yövuoroja, jolloin tukenasi ja turvanasi on samassa keittiössä kokkaileva ensikodin yövalvoja, ja lisäksi pidät puhelimitse yhteyttä Äänekosken turvakodin yövalvojaan.
Pääset osaksi hyvinvoivaa ja välittävää työyhteisöä, johon kuuluu viisi ohjaajaa, kaksi yövalvojaa, vastaava ohjaaja sekä vastaava sosiaalityöntekijä. Meillä et jää asiakastyön asioiden kanssa yksin, vaan pääset pohtimaan niitä sekä työn arjessa että viikoittaisissa henkilöstöpalavereissa. Pääset kanssamme myös ryhmätyönohjaukseen. Palkkaa maksamme palkkaluokan G24 mukaisesti. Osaamistasi tuemme THL:n kriisi- ja traumatyön koulutuksilla sekä työhyvinvointiasi liikunta- ja kulttuuriseteleillä.
Sinulta edellytämme tehtävään vaadittavaa koulutusta eli sosiaali- tai terveydenhuollon ammattikorkeakoulututkintoa (valtioneuvoston asetus turvakotipalvelujen tuottamiselle asetettavista edellytyksistä 598/2015) sekä hygieniapassia, rikostaustaotetta (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) ja tartuntalain 48 pykälän mukaista rokotussuojaa. Arvostamme työkokemusta lastensuojelun tehtävistä, hyviä vuorovaikutustaitoja, joustavuutta sekä perehtyneisyyttä lähisuhdeväkivallan kriisityöhön. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika.
Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry tuottaa turvakotipalvelua yhtenä THL:n palveluntuottajana. Turvakoti tarjoaa välitöntä kriisiapua, ympärivuorokautista turvattua asumista sekä akuuttiin tilanteeseen liittyvää psykososiaalista tukea, neuvontaa ja ohjausta lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeville henkilöille ja perheille. Jyväskylän turvakodissa on seitsemän perhepaikkaa.
Kysy lisää tai lähetä hakemus ja cv:
- Tiina Nevalainen: p. 050 4412 955 (arkisin klo 9-15), tiina.nevalainen@ksetu.fi
- Haku päättyy 7.01.2022 klo 15.00
- Haastattelut pyritään pitämään 13.1.2022